Eilen työmaalla käydessäämme huomasimme putkimiehen käyneen asentelemassa viemäriputket talon sisälle sisätäyttöhiekkaan. Niiden päälle levitellään seuraavaksi Styrox-lattiaeristeet, sitten raudoitukset ja lattialämmitysputket ja viimeisenä betonivalu. Lattiavalun kuivuminen rutikuivaksi kestää monta viikkoa, koska betoni kuivuu noin 1cm viikossa ja meille tulee noin 10cm lattiavalu. Toki tepastelemaan sen päälle pääsee jo seuraavana päivänä, joten töitä voidaan yhä jatkaa.
Lattialämmitys asennetaan jo tällä viikolla, mutta lattiavalu menee todennäköisesti ensi viikon alkuun. Ilmanvaihtojärjestelmää aletaan asentamaan kahden viikon päästä. Autokatoksen vesiliittymäkin tehdään aivan lähiaikoina, samalla kun talonkin.
Myös ensimmäisiä vuorilautoja oli alettu laittamaan. Ulkoverhous aloitettiin tuulisemmalta, helpoimmin sateessa kastuvalta seinältä. Laudat on valmiiksi pohjamaalattu, joten pintamaalauksen voimme jättää myöhemmäksi. Siivoilimme työmaata tänään uudelleen, eilisiltainen siivouksemme kun keskeytyi sateen myötä. Nikkaroimme myös lavan puujätteelle. Laudan pätkistä saamme ensimmäiset polttopuut, kun takka on valmis.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti