keskiviikko 18. toukokuuta 2011

Pihan suunnittelu jatkuu

Tänään tapasimme toista kertaa pihasuunnittelijan kanssa, tapaamispaikkana jälleen tontti - tällä kertaa tosin vähän keväisemmässä olemuksessaan, sillä luonto oli jo ehtinyt saada vihreän värin. Pihasuunnittelija oli nyt saanut piirrettyä tulevan pihamme luonnoskuvan valmiiksi. Luonnos oli kaikin puolin toiveidemme mukainen. Pihasuunnittelija oli mukavaksi yllätykseksemme ottanut huomioon myös muutamia pieniä yksityiskohtia, joita emme itse olleet osanneet huomioida.

Perustusten pystyttämisen jälkeen näemme, miten paljon maata on jouduttu tuomaan perustusten nostamiseksi ja miten sen pengerrys parhaiten muotoutuisi takapihalle. Tontti nimittäin laskee reilun kahden metrin verran, joten täyttömaata tarvitaan todella paljon. Vasta perustusten valmistuessa aletaan piirtämään varsinaisia pihasuunnitelmakuvia. Samalla tonttikäynnillä merkkasimme myös puut, jotka haluamme säästää.


Tontin kesäväritys toukokuussa 2011.


Tontin ympäristön tarkastus suoritettu.


Pihan luonnoskuva.