Timpurit palasivat talolle eilen sähkötöiden valmistuttua. Sähkötykset tulivat oikeastaan valmiiksi jo viime viikolla, mutta timpureilla on nyt samaan aikaan meneillään toinen Kastellitalon rakennusurakka, joten pääsivät vasta tänään jatkamaan meille. Talolla alkaakin olemaan pikapuoliin "viittä vaille valmista". Yläkerrassa on vielä levytykset tekemättä, mutta alakerrassa ainoastaan katto ja vasta muuratut seinät. Seinien tasoitukset ovat siis piakkoin meillä edessä.
Ensi maanantaina vesilaitokselta tullaan asentamaan vesimittaria. Sitä varten pitää jostakin hankkia sille teline, jotta asennus onnistuu. Takka muurataan puolentoista viikon kuluttua, joten pian saamme syksyisen kosteuden katoamaan sisätiloista, kun tupa lämpiää. Keittiötoimituskin on nyt sitten 10. lokakuuta. Siihen mennessä pitäisi olla keittiön seinien tasoitukset ja maalaukset valmiina.
Kuistin ikkunakulmaus.
Kodinhoitohuone.
Tällainen muuraus tuli KHH:n ja kylppärin välille.
Olohuoneesta makuuhuoneille.
Alakerran isompi makuuhuone.
Keittiön seinä villotettuna ennen levytystä.
Ylimääräiset vaakakoolaukset tehtiin
kaapistojen kiinnitystä varten.
Keittiö levytettynä.
Takan tuleva paikka vasemmassa reunassa.
Takka jää mukavasti olohuoneen ja keittiön keskiöön.
Keittiön ja kylppärin välinen muuraus.
Muurausta jatketaan vielä takan taakse palomuuriksi.
Ihana olohuoneemme ennen siivousta.
Ulkona näkyy meidän roskalava ja naapurin raksakontti... :)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti