keskiviikko 16. helmikuuta 2011

Tontin varaus

Olimme lukeneet sanomalehdestä, että edellisvuonna muutamat innokkaat olivat olleet jonottamassa ko. kaupungin tontteja toista vuorokautta, sillä tontit jaettiin jonotusjärjestyksessä periaatteella 'nopeimmat syövät hitaat'. Havittelemamme alueen tontit varattaisiin tänäkin vuonna samalla periaatteella, joten päätimme yrittää ottaa varman päälle ja menimme varauspäivää edeltävänä aamuna kaupungintalolle. Oli kylmä ja kuulas helmikuinen pakkasaamu. Matkalla jännitti, josko siellä olisi jo pitkät jonot. Saavuttuamme kaupungintalolle, paikalla oli kaksi pariskuntaa, jotka jonottelivat omissa autoissaan, sillä kaupungintalo oli vielä tyhjillään (olihan sunnuntaiaamu), eikä ulkona kyennyt seisoskelemaan kovassa pakkasessa. Toisesta autosta nousi jonottaja, joka ystävällisesti kertoi meidän olevan tonttijonossa kolmansia.

Hetken odottelun jälkeen eräs kaupungin työntekijä tuli avaamaan meille kaupungintalon oven ja pääsimme sisälle lämmittelemään. Aika kaupungintalolla jonottaessa kului yllättävänkin mukavasti, kun evästä ja lukemista oli varattuna - ja saimmehan tutustua samalla mahdollisiin tuleviin naapureihimme. Seuraavana aamuna klo 8 oli ilomme suunnaton, kun saimme varatuksi juuri sen tontin, jota olimme toivoneet. Tontin varauksen jälkeen aloimme selailemaan talokirjoja ja vertailemaan erilaisia talovaihtoehtoja. Varasimme myös ajan pankista lainaneuvotteluja varten.