Ensimmäinen käynti tontillamme tonttivarauksen jälkeen oli sunnuntaina 6.3. Samalla reissulla kävimme pääkaupunkiseudulla katsomassa yhtä talolistauksemme kolmen kärkeen noussutta vastaavanlaista sisärakennusvaiheessa olevaa omakotitaloa. Se vaikutti kaikin puolin juuri siltä, mitä olimme hakeneetkin.
Viime viikolla tapasimme ensimmäistä kertaa pihasuunnittelijamme kanssa tontilla. Sovimme silloin alustavasti pihasuunnitelmaan tulevat päälinjaukset. Suunnittelussa otettiin huomioon paitsi tulevat istutukset, myös muun muassa pihan käyttötarkoitukset, maaston muotoilut ja tontin kaltevuudesta johtuvan pengerryksen tekeminen takapihalle, pihavalaistus, lumenkaatopaikat, pysäköintialueet ja kasvimaan sijoittuminen. Lopulliset pääpiirustukset saatuamme pihasuunnittelijamme alkaa piirtämään tulevan pihamme luonnoskuvia.
maanantai 14. maaliskuuta 2011
perjantai 11. maaliskuuta 2011
Talokaupat
Muutamien viikkojen tuumauksen jälkeen päädyimme Kastellin kaksitasoiseen puurakenteiseen Kartano 89-127 -taloon. Talon ulkoasua tosin muokkasimme enemmän Kastellin Kotikartano -talomallin mukaiseksi. Toinen talopaketti- vaihtoehto, jota pähkäilimme pitkään, olisi ollut Designtalon yksitasoinen Piippola 136 -talomalli. Pidimme kuitenkin enemmän Kastellin Kartano-mallista järkevämmältä tuntuvan huonejaon ja yhtenäisen keittiö-olohuoneratkaisun osalta. Kartano-mallissa takkakin tulisi enemmän edukseen keittiön ja olohuoneen välissä, olematta silti liian keskeisellä paikalla. Kaksikerroksinen vaihtoehto oli sekin alkanut tuntua enemmän omalta.
Lainan saatuamme teimme talokaupat Kastellin kanssa 11.3.2011. Autokatoksen piirustukset kuuluvat talokauppaan, mutta perustukset ja rakennusmateriaalin hankimme erikseen myöhemmässä vaiheessa.
Lainan saatuamme teimme talokaupat Kastellin kanssa 11.3.2011. Autokatoksen piirustukset kuuluvat talokauppaan, mutta perustukset ja rakennusmateriaalin hankimme erikseen myöhemmässä vaiheessa.
keskiviikko 16. helmikuuta 2011
Tontin varaus
Olimme lukeneet sanomalehdestä, että edellisvuonna muutamat innokkaat olivat olleet jonottamassa ko. kaupungin tontteja toista vuorokautta, sillä tontit jaettiin jonotusjärjestyksessä periaatteella 'nopeimmat syövät hitaat'. Havittelemamme alueen tontit varattaisiin tänäkin vuonna samalla periaatteella, joten päätimme yrittää ottaa varman päälle ja menimme varauspäivää edeltävänä aamuna kaupungintalolle. Oli kylmä ja kuulas helmikuinen pakkasaamu. Matkalla jännitti, josko siellä olisi jo pitkät jonot. Saavuttuamme kaupungintalolle, paikalla oli kaksi pariskuntaa, jotka jonottelivat omissa autoissaan, sillä kaupungintalo oli vielä tyhjillään (olihan sunnuntaiaamu), eikä ulkona kyennyt seisoskelemaan kovassa pakkasessa. Toisesta autosta nousi jonottaja, joka ystävällisesti kertoi meidän olevan tonttijonossa kolmansia.
Hetken odottelun jälkeen eräs kaupungin työntekijä tuli avaamaan meille kaupungintalon oven ja pääsimme sisälle lämmittelemään. Aika kaupungintalolla jonottaessa kului yllättävänkin mukavasti, kun evästä ja lukemista oli varattuna - ja saimmehan tutustua samalla mahdollisiin tuleviin naapureihimme. Seuraavana aamuna klo 8 oli ilomme suunnaton, kun saimme varatuksi juuri sen tontin, jota olimme toivoneet. Tontin varauksen jälkeen aloimme selailemaan talokirjoja ja vertailemaan erilaisia talovaihtoehtoja. Varasimme myös ajan pankista lainaneuvotteluja varten.
Hetken odottelun jälkeen eräs kaupungin työntekijä tuli avaamaan meille kaupungintalon oven ja pääsimme sisälle lämmittelemään. Aika kaupungintalolla jonottaessa kului yllättävänkin mukavasti, kun evästä ja lukemista oli varattuna - ja saimmehan tutustua samalla mahdollisiin tuleviin naapureihimme. Seuraavana aamuna klo 8 oli ilomme suunnaton, kun saimme varatuksi juuri sen tontin, jota olimme toivoneet. Tontin varauksen jälkeen aloimme selailemaan talokirjoja ja vertailemaan erilaisia talovaihtoehtoja. Varasimme myös ajan pankista lainaneuvotteluja varten.
sunnuntai 6. helmikuuta 2011
Taloprojektin liikkeelle lähtö
Molempien haaveena on aina ollut omakotitalossa asuminen. Omakotitalon ostoa aloimme suunnitella viime vuoden lopulla. Senhetkinen markkinoiden omakotitalotarjonta toivomallamme alueella ei kuitenkaan oikein vastannut tarpeitamme. Emme olleet siihen mennessä myöskään kovin vakavissamme harkinneet omakotitalon rakentamista. Mutta kun sitten vuodenvaihteen jälkeen tammikuussa sattumalta löysimme netistä 30km päässä sijaitsevan maaseutukaupungin piakkoin myyntiin tulevat tontit, päätimme lähteä paikan päälle niitä katsomaan. Tontit sijaitsivat pikkukaupungin keskustan läheisyydessä uudella omakotitaloalueella loivassa länsirinteessä. Ihastuimme etenkin tonteille päättyvän pihatien viimeisimpiin metsäisiin tontteihin. Huomasimme myös, että kunnallistekniikka oli jo ehditty ennen talvea tuomaan tonttien rajalle. Harkitsimme tontin ostoa pari viikkoa ja kävimme sen jälkeen vielä rakennusmessuilla kyseisen kaupungin esittelypisteessä kyselemässä tarkempia tietoja. Kuulemamme ja näkemämme perusteella päätimme anoa tonttia.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)

